Esittely

Eläinklinikka Kurki on perustettu 1995. Eläinklinikka Kurki on muutettu osakeyhtiöksi Helmikuussa 2010, jolloin klinikan toimitusjohtajana aloitti Markus Huttunen. Markus vastaa kaikesta klinikan hallinnosta ja mm. laitteistojen hankinnoista ja kunnossapidosta.

Olemme toimineet koko ajan samoissa tiloissa Mikkelin Tuppuralassa. Meille on helppo tulla ja pihassamme on reilusti ilmaista parkkitilaa. Sijaintimme on vain parin sadan metrin päässä Graanin ostoskeskuksesta. Viitostieltä käännyttäessä seuraa opastetta "Tuppurala". Etusivulta löydät myös karttalinkin sijainnistamme.

Tavoitteemme on aina ollut tarjota hyvää asiakaspalvelua ja parasta mahdollista hoitoa lemmikillenne. Pyrimme pitämään henkilökuntamme osaamisen ja laitteiston mahdollisimman hyvin ajanmukaisella tasolla. Henkilökuntamme käy jatkuvasti koulutuksissa, jotta pysyisimme mukana toimialallamme nopeassa kehityksessä.

2011 kevään aikana olemme laajentaneet ja remontoineet tilojamme vastaamaan paremmin nykyaikaista vaatimustasoa. Nyt meillä on tarkoituksenmukaiset tilat palvella asiakkaitamme mahdollisimman hyvin. Meillä on uusituissa tiloissa tilava vastaanotto- ja odotustila, neljä toimenpidehuonetta, valmistelutila leikkauksia ja anestesiaa vaativia toimenpiteitä varten, heräämö, leikkaussali, jossa on kaksi leikkauspöytää, erillinen hammashoitohuone ja röntgenhuone.